lauantai 3. joulukuuta 2011

Kullaojan kauniit maisemat.

Kun on kotipitäjässä tuhansia neliökilometrejä maapinta-alaa ja sen myötä satojatuhansia hehtaareja, niin vängällä jää muutama hehtaari käymättä ja löytymättä. Niin on meillekin käynyt, vaikka monessa paikassa on kolmenkymmenen vuoden aikana Sallassa tullut koluttua. Aikanaan kirkonkylällä asuessa tutummiksi tulivat Etelä-Sallan perukat, mutta Naruskalla asuessa on enimmäkseen luontoretkien suunta ollut Pohjois-Salla.

Aivan sattumoisin tuli eilissäpäivänä tuon kylämme linkomiehen Jarkon kanssa puheeksi lähialueen poikkeukselliset maisemat. Jarkko luuli iliman ja muuta, että Mummun ja Ukan tiedossa on Kullaojan putoukset ja kalliot. Vuan kun ei olleet, eivätkä ole. Ystävällisesti Jarkko lähetti puheidensa vakuudeksi vielä pari viimekesäistä valokuvaa omilta retkiltään noihin puheena olleisiin maisemiin.

Näitäpä ei kahta kertaa tarvitte luonnon ystäville vilauttaa, niin paikka varmaankin tulee etsittäväksi ja löydettäväksikin. Tässäpä malliksi pientä esimakua ilmeisen mukavista maisemista. Epäilenpä, että tämän talon kameraharrastajat eivät näistä maisemista poissa pysy, kunhan kesä koittaa. Eikäpä talvikaan laskuista pois ole. Olokeepa hyvät. Näille pelipaikoille opastetaan, kunhan reitit sinne tiedustellaan. Naruskajärven ympäristöön ei harpilla isoa rinkiä tarvitse pyöräyttää, niin paikka jää renkaaseen.



Tukikohasta filmirullien pakkamisiin tähän.

2 kommenttia:

  1. Hieno paikka! Pitipä etsiä Karttapaikasta Kullaoja ja arvuutella mistä kohtaa tuo paikka löytyy. Onko
    tässä: http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=Kullaojan+putous%3F&srs=EPSG%3A3067&y=7482901&x=595116&lang=fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistanhan minä tämän koordinaattisekamelskan nähneeni, mutta en sitä kommentoinut. Syykin on selvä, koska en tiedä, millä kohtaa nuo putoukset sijaitsevat. Ei tullut Jarkolla näytätettyä kartalta, eikä me Kallen ja Pirjonkaan kanssa pystytty ihan satavarmasti kartoilta ja ilmakuvista päättelemään, missä se on.

      Silloin jo päätettiin, että ensi kesän sulilla paikka käydään omin silmin katsomassa.

      Yhden vastaavan paikan tiedän, ehkä vielä kauniimmankin. Se on meitä saman matkan päässä, mutta itään. Tuntsajoen varrella Vanhassa Sallassa oli semmoinen puro, että alta pois. Pikkupikku Jänisköngäs, jos sitä yrittää kuvailla sanoin.

      Poista